PARASYSTÄVÄ #1

Taas näin tylsyyksissäni keksin aloittaa tämmöisen muutaman postauksen sarjan, joissa kerroin mulle tärkeimmistä ystävistä. Kerron jokaisessa postauksessa vain yhdestä ihmisestä, jotta näistä ei tulisi niin hirvittävän pitkiä. Näitä tuskin tulee sitten kovin montaa, koska kerron tosiaankin vain niistä tärkeimmistä ja läheisimmistä ystävistä ja niitä ei montaa ole.

Aloitetaan nyt vaikka sitten siitä rakkaimmasta, melkeinpä siskosta. Moni voi varmaan jo arvata kuka on kyseessä. No Aino tietenkin.

Aino on ollut mun parasystävä melkein siitä lähtien, kun oon tähän tuppukylään muuttanut. Muistan vieläkin, kun Aino istui yksin ja surullisen näköisenä koulun portailla. Mulla itelläni oli silloin jo läjäpäin kavereita, vaikka en ollut asunut täällä kuin ehkä vajaan kuukauden. Tiesin Ainosta jonkin verran ja oltiin me muutaman kerran ohimennen jotain puhuttu, mutta ei kuitenkaan tunnetu toisiamme. Sen kummempia miettimättä menin istumaan Ainon viereen ja alettiin sitten molemmat jauhaa jotain turhanpäivästä shaibaa. Ainon kanssa oli jo silloin ihan tajuttoman helppo puhua, vaikka ei tunnettukkaan kunnolla. Aino oli aluksi aika ujo, mutta nopeasti meillä alkoi juttu luistaa ihan älyttömän helposti ja asuttiinkin melkein naapurissa.

Muistan varmaan ikuisessti sen ekan kerran, kun Aino tuli meille. Silloin oli halloween, eikä oltu hirveän pitkään olleet vielä kavereita. Saatiin kuitenkin idea, että Aino tulee meille halloweeniksi ja siitä lähtien alettiin olla lähes joka päivä yhdessä. Meillä oli kaksi samaa harrastusta, ratsastus ja cheerleading. Tai itseasiassa sehän meni niin, että Aino opetti mut ratsastamaan sen lämppäritammalla. Kävin Ainolla melkeinpä vähintään kaksi kertaa viikossa ja lähennyttiin hurjaa vauhtia. Ei oikeasti mennyt edes kovin kauaa, kunnes oltiin jo ihan parhaita kavereita. Oltiin melkein kokoajan kahdestaan ja viikoittain käytiin toistemme luona. En oikein tiiä mistä se johtui, mutta Ainolle on ihan alusta saakka ollut helppo puhua ja olen voinut olla ihan täysin avoin kaikista asioista. Olen pystynyt luottamaan Ainoon joka asiassa, ja oon siitä aivan tajuttoman kiitollinen.

Aino on siis ollut mun parasystävä nelosluokasta alkaen, koska silloin olen tänne muuttanut. En nyt tässä ala ihan kaikkea kertomaan, koska mulla menisi tän postauksen kirjoittamiseen paljon enemmän aikaa, kuin mun ja Jonen tarinan kirjoittamiseen, mutta se on ihan ymmärrettävää, koska olen tuntenut Ainon kumminkin paljonpaljon pidempään. Ollaan yhdessä koettu niin paljon kaikkea, että blogger kaatuisi seitsemän kertaa jos jakaisin kaiken tänne. Joten ehkä jätän sen tekemättä, mikäli en halua viedä muidenkin mukavaa harrastusta ja tottakai haluan itsekkin vielä jatkaa kirjoittelua. En oikein tiedä mitä kaikkea kirjoittaisin, koska haluaisin kirjoittaa kuitenkin mahdollisimman tiivistetysti, mutta nytko aloin Ainosta kirjoittamaan, niin tämä teksti ei luultavasti näe loppua vielä monen kilometrinkään päässä, varautukaa siis pitkään postaukseen.

Olen viettänyt Ainon kanssa niin paljon mahtaviä hetkiä, etten millään osaa valikoida vain muutamia mistä kirjoitan, koska haluaisin kirjoittaa kaikki. No mutta, ehkä tyydyn vain luettelemaan niitä ja kerron joistakin sitten vähän enemmän, jos siis kerron. Ainon kanssa olen viettänyt miljoonat yöt valvoen viiteen ja nauraen yliväsyneenä, on pyydystetty karanneita poneja kahenkymmenen asteen pakkasessa keskellä yötä, on pudottu hevosen selästä kiitolaukassa ja jääty jalkoihin, saatu inspiraatio lähteä ratsastamaan kolmen aikaan yöllä, tehty typeriä videoita mitä ei koskaan julkaistu, on itketty yhdessä niin monesti, mutta enemmän kuitenkin naurettu, laskettu pulkkamäkeä katolta, käyty pulkkailemassa koiralla ja hevosella, meikattu toisemme pelleiksi, oltu hippaa kerrostalon kellarissa hermostuttaen kaikki naapurit, en edes jaksa kirjoittaa kaikkea. Aino on vaan yksinkertaisesti paras, ollaan tehty yhdessä niin paljon kaikkea, etten tosiaankaan jaksa kirjoittaa.

Ainiin, ollaan Ainon kanssa joskus myös riitaannuttu niin pahasti, että ei oltu vähään aikaan ollenkaan tekemisissä, koulussa ei puhuttu ja jos jossain satuttiin näkemään, niin oltiin kuin toista ei olisi ollutkaan. En edes muista mistä tuo riita lähti, mutta saatiin se onneksi sitten sovittua, kummallekkin taisi tulla niin kova ikävä. Onneksi sovittiin, en osaisi elää ilman Ainoa!

Aino on mun maailmantyhminpeppupieruhaisuliihanasöpökamelihullunugettihomo. Tai ainakin niin mun kalenterissa lukee, tosin sekin on Ainon itse kirjoittama. Mun urpo♥ En oikeasti osaa kirjoittaa Ainon luonteesta paljon mitään, koska Aino on niin hassu(: En osaa selittää, mutta se on semmonen hölmö kameli, joka on tyhmä eikä tajuu mistään mitään ja tulee joka vitun asiassa jälessä. Välillä Aino osaa olla niin hermoille käyvä, että mun tekis mieli vetää sitä turpaan niin kovaa, ettei se osais enää kävellä, mutta koska se on mun tyhmä♥, en voi tehä sitä. Aino on tosi luotettava, ja voin kertoa tälle muikkelille ihan mitä vaan. Aino on tosiaanki mulle kuin sisko, ja jopa mun äiti pitää Ainoa perheenjäsenenä. Aino on uusia ihmisiä kohdatessaan välillä aika ujo, mutta vähän kun tutustuu, niin naama käy kokoajan. Voit olla varma, ettet tajua puoliakaan siitä, mitä tuo akka selittää, mutta silloin pitää vain nyökkäillä hiljaa ja esittää, että ymmärtää. En oikeasti osaa kertoa tuosta muikkelista kovin paljoa mitään näin, mutta eiköhän tuo riitä.

 NAINEN MÄ RAKASTAN SUA♥