Maatalousoppilaitos - Asikkala

Käytiin joo tosiaan perjantaina kasiluokkien kanssa Asikkalan maatalousoppilaitoksella tutustumiskäynnillä, koska siellä oli avoimet ovet. Se vaikutti ihan kivalta paikalta ja siellä olisi toisaalta kiva opiskella, mutta ongelma numero 1, mä en taho muuttaa sinne ja ongelma numero 2, heppa-alalta voi olla vaikee saada töitä + vielä ongelma numero 3, haluun pitää heppailun mielummin harrastuksena kuin työnä. Kaikki ne oppaat siellä oli tosi mukavia ja muutenkin ne kaikki ihmiset siellä. Siellä oli paljon kaikkia ihania eläimiä, ja oli muuten ihan joka lähtöön. Oli hämähäkkejä, käärmeitä, ötököitä, lintuja, jyrsijöitä, sammakoita, kissoja, koiria, lehmiä, heppoja ym. En tässä nyt selosta hirveesti, katsokaa itse videolta.

Someone kick me out of my mind

Nää kuvat on jo itseasiassa melkein viikon vanhoja, mutta en viitsinyt lätkäistä niitä samaan tuon purnupostauksen kanssa, niin tulkoon nyt erillisenä. Tää on valehtelematta eka kerta, kun ihan oikeasti kunnolla otan kuvia tuolla uudella putkella.. ja se on kuitenkin ollut mulla joulusta saakka. Mutta on niiden kurakelien vika, etten ole aikaisemmin päässyt sillä kuvailemaan, murr. Omasta mielestä noi kuvat onnistu ihan hyvin, vaikka onhan niissä aika paljon parantamisen varaa. En oikein jaksanut keskittyä asetuksiin, näpyttelin sinne vain jotain, millä ajattelin saavani kivoja kuvia. Eihän ne tietenkään mitään valokuvakirjan malleja ole, mutta kivoja silti.

En ole hirmuisesti viimeaikoina kuulumisia kirjoitellut, mutta tuskin se kovin paljosti haittaakaan. Mulle kuuluu kuitenkin ihan hyvää, hirmusti on piristänyt nuo auringoiset pakkasaamut ainakin mun mieltä. Tällä viikolla en ole ihmeempiä tehnyt, Jone oli meillä eilen yötä ja tänään meillä oli riparikokoontuminen. En millään malttais oottaa, että olisi jo se leiri ja konfirmaatio! No kuitenkin, huomenna meillä kaseilla on joku kouluvierailu Asikkalan maatalouspuolella, mennään sinne kiertämään se paikka ja jotain kuuntelemaan. Suhteellisen rento päivä siis tiedossa, vaikka siihen ei menekkään kuin kolme tuntia. Aino tulee ilmeisesti meille viikonlopuksi ja jotain kivaahan sitä pitää siis keksiä.

Asiasta kukkaruukkuun, olisko teillä jotain mikä askarruttaa mieltä tai ihan vaan jotain kysymyksiä, koska mieli tekisi kasata kysymyspostausta. Ja toivekuvia saa myös esittää, jospa joskus saisin senkin tehtyä.

 Mutta nyt sanon heipsut teille, ja vähän aikaisessa kivaa viikonloppua♥

PARASYSTÄVÄ #1

Taas näin tylsyyksissäni keksin aloittaa tämmöisen muutaman postauksen sarjan, joissa kerroin mulle tärkeimmistä ystävistä. Kerron jokaisessa postauksessa vain yhdestä ihmisestä, jotta näistä ei tulisi niin hirvittävän pitkiä. Näitä tuskin tulee sitten kovin montaa, koska kerron tosiaankin vain niistä tärkeimmistä ja läheisimmistä ystävistä ja niitä ei montaa ole.

Aloitetaan nyt vaikka sitten siitä rakkaimmasta, melkeinpä siskosta. Moni voi varmaan jo arvata kuka on kyseessä. No Aino tietenkin.

Aino on ollut mun parasystävä melkein siitä lähtien, kun oon tähän tuppukylään muuttanut. Muistan vieläkin, kun Aino istui yksin ja surullisen näköisenä koulun portailla. Mulla itelläni oli silloin jo läjäpäin kavereita, vaikka en ollut asunut täällä kuin ehkä vajaan kuukauden. Tiesin Ainosta jonkin verran ja oltiin me muutaman kerran ohimennen jotain puhuttu, mutta ei kuitenkaan tunnetu toisiamme. Sen kummempia miettimättä menin istumaan Ainon viereen ja alettiin sitten molemmat jauhaa jotain turhanpäivästä shaibaa. Ainon kanssa oli jo silloin ihan tajuttoman helppo puhua, vaikka ei tunnettukkaan kunnolla. Aino oli aluksi aika ujo, mutta nopeasti meillä alkoi juttu luistaa ihan älyttömän helposti ja asuttiinkin melkein naapurissa.

Muistan varmaan ikuisessti sen ekan kerran, kun Aino tuli meille. Silloin oli halloween, eikä oltu hirveän pitkään olleet vielä kavereita. Saatiin kuitenkin idea, että Aino tulee meille halloweeniksi ja siitä lähtien alettiin olla lähes joka päivä yhdessä. Meillä oli kaksi samaa harrastusta, ratsastus ja cheerleading. Tai itseasiassa sehän meni niin, että Aino opetti mut ratsastamaan sen lämppäritammalla. Kävin Ainolla melkeinpä vähintään kaksi kertaa viikossa ja lähennyttiin hurjaa vauhtia. Ei oikeasti mennyt edes kovin kauaa, kunnes oltiin jo ihan parhaita kavereita. Oltiin melkein kokoajan kahdestaan ja viikoittain käytiin toistemme luona. En oikein tiiä mistä se johtui, mutta Ainolle on ihan alusta saakka ollut helppo puhua ja olen voinut olla ihan täysin avoin kaikista asioista. Olen pystynyt luottamaan Ainoon joka asiassa, ja oon siitä aivan tajuttoman kiitollinen.

Aino on siis ollut mun parasystävä nelosluokasta alkaen, koska silloin olen tänne muuttanut. En nyt tässä ala ihan kaikkea kertomaan, koska mulla menisi tän postauksen kirjoittamiseen paljon enemmän aikaa, kuin mun ja Jonen tarinan kirjoittamiseen, mutta se on ihan ymmärrettävää, koska olen tuntenut Ainon kumminkin paljonpaljon pidempään. Ollaan yhdessä koettu niin paljon kaikkea, että blogger kaatuisi seitsemän kertaa jos jakaisin kaiken tänne. Joten ehkä jätän sen tekemättä, mikäli en halua viedä muidenkin mukavaa harrastusta ja tottakai haluan itsekkin vielä jatkaa kirjoittelua. En oikein tiedä mitä kaikkea kirjoittaisin, koska haluaisin kirjoittaa kuitenkin mahdollisimman tiivistetysti, mutta nytko aloin Ainosta kirjoittamaan, niin tämä teksti ei luultavasti näe loppua vielä monen kilometrinkään päässä, varautukaa siis pitkään postaukseen.

Olen viettänyt Ainon kanssa niin paljon mahtaviä hetkiä, etten millään osaa valikoida vain muutamia mistä kirjoitan, koska haluaisin kirjoittaa kaikki. No mutta, ehkä tyydyn vain luettelemaan niitä ja kerron joistakin sitten vähän enemmän, jos siis kerron. Ainon kanssa olen viettänyt miljoonat yöt valvoen viiteen ja nauraen yliväsyneenä, on pyydystetty karanneita poneja kahenkymmenen asteen pakkasessa keskellä yötä, on pudottu hevosen selästä kiitolaukassa ja jääty jalkoihin, saatu inspiraatio lähteä ratsastamaan kolmen aikaan yöllä, tehty typeriä videoita mitä ei koskaan julkaistu, on itketty yhdessä niin monesti, mutta enemmän kuitenkin naurettu, laskettu pulkkamäkeä katolta, käyty pulkkailemassa koiralla ja hevosella, meikattu toisemme pelleiksi, oltu hippaa kerrostalon kellarissa hermostuttaen kaikki naapurit, en edes jaksa kirjoittaa kaikkea. Aino on vaan yksinkertaisesti paras, ollaan tehty yhdessä niin paljon kaikkea, etten tosiaankaan jaksa kirjoittaa.

Ainiin, ollaan Ainon kanssa joskus myös riitaannuttu niin pahasti, että ei oltu vähään aikaan ollenkaan tekemisissä, koulussa ei puhuttu ja jos jossain satuttiin näkemään, niin oltiin kuin toista ei olisi ollutkaan. En edes muista mistä tuo riita lähti, mutta saatiin se onneksi sitten sovittua, kummallekkin taisi tulla niin kova ikävä. Onneksi sovittiin, en osaisi elää ilman Ainoa!

Aino on mun maailmantyhminpeppupieruhaisuliihanasöpökamelihullunugettihomo. Tai ainakin niin mun kalenterissa lukee, tosin sekin on Ainon itse kirjoittama. Mun urpo♥ En oikeasti osaa kirjoittaa Ainon luonteesta paljon mitään, koska Aino on niin hassu(: En osaa selittää, mutta se on semmonen hölmö kameli, joka on tyhmä eikä tajuu mistään mitään ja tulee joka vitun asiassa jälessä. Välillä Aino osaa olla niin hermoille käyvä, että mun tekis mieli vetää sitä turpaan niin kovaa, ettei se osais enää kävellä, mutta koska se on mun tyhmä♥, en voi tehä sitä. Aino on tosi luotettava, ja voin kertoa tälle muikkelille ihan mitä vaan. Aino on tosiaanki mulle kuin sisko, ja jopa mun äiti pitää Ainoa perheenjäsenenä. Aino on uusia ihmisiä kohdatessaan välillä aika ujo, mutta vähän kun tutustuu, niin naama käy kokoajan. Voit olla varma, ettet tajua puoliakaan siitä, mitä tuo akka selittää, mutta silloin pitää vain nyökkäillä hiljaa ja esittää, että ymmärtää. En oikeasti osaa kertoa tuosta muikkelista kovin paljoa mitään näin, mutta eiköhän tuo riitä.

 NAINEN MÄ RAKASTAN SUA♥

Avajaiset

Purnu aukesi lauantaina ja sinne sitten suunnattiinkin Aapon kanssa yheksän aikaan aamulla. Oltiin ensimmäisiä, eikä heti päästy laskemaan, koska hissi ei ollut vielä auki. Meijän jälkeen sinne alkoi lappaa aika paljon porukkaa ja siinä vaiheessa kun Jyri tuli juoksin heti rutistamaan sen kuoliaaksi. Jotenkin jäi vähän naurattamaan se tilanne, nimittäin heti kun Jyri tuli vuokraamoon sisälle juoksin sitä halaamaan ja huusin että mulla on ollut sitä hirveä ikävä. Jyri sitten halas takasin, katto mua hetken ja sano että huomenta vaa sullekki ja nauroi. Kyllä, olen hullu jos en ole nähnyt kavereitani pitkään aikaan.

Hetki meni kunnes päästiin laskemaan ja tuntui etten oikeasti osaa enään yhtään. Pistin taas vaihteeksi merkille, kuinka epätasaset kantit mun laudassa on. Haluun tosiaanki jo uuden, koska tuo on ihan perseestä. Laskettiin sitten aika paljon Jyrin kanssa kahestaan, kun muut huiteli jossain. Pikkuhiljaa alkoi vähän ottaa päähän sahata vain sitä yhtä rinnettä kokoajan, kun ei muita ollut vielä saatu auki. Aikamme kuluksi rakennettiin sitten poikien kanssa pieni boxi sinne, mutta ihan paska sekin oli. Jotain pientä iloa sentään elämään. Istuttin vähän väliä kahviossa syömässä ja jauhamassa paskaa, koska oltiin laiskoja. Kokeilin siinä kerran sitten Jyrinkin lautaa ja olihan sillä vähän jännä laskea, kun oli yli kymmenen senttiä omaa lautaa pidempi. Mutta oli kyllä sinänsä helpompi, kun siinä oli tasaset kantit.

Jo kolmen aikaa tuli sellanen fiilis, etten jaksa enään laskea. Jostain sitä energiaa kuitenkin tursusi ja laskin puoli viiteen saakka. Viimosen laskun suoritinkin sitten suksilla ja voin sanoa, että sitä en kyllä tällä kaudella enään uudestaan tee. Laskettiin poikien kanssa kunnon possujunassa, minä ekana, sitten Juho, Ville ja Liukkonen. En tiiä mikä vitun älynväläys sekin oli, mutta lopputuloksena oli kaatuminen ja Villen suksi mun selkään. Voisin venyttää ja vanuttaa tätä postausta vaikka kuinka pitkäksi, mutta eiköhän tämä selostus nyt jo riitä. Katsokaas vielä video tuosta alta, jotain fiilistä jos siitä saisi irti.

There is a heaven let's keep it a secret

Jaa mitenni rakastan ottaa kuvia Inkan puhelimella? Etukamerat vaan on niin kivoja ja mua ärsyttää ko mun omassa puhelimessa ei sellasta oo. Ja mua ärsyttää muutenkin koko puhelin, koska lumiat on ihan perseestä. Yritänkin nyt kerätä rahaa ja ostaa sitten joskus sadantuhannen vuoden päästä iphonen, vaikka oon edelleenkin sitä mieltä, että ne kapistukset on yliarvostettuja. Niissä on tosin kiva käyttöjärjestelmä mutta ei mitään muuta. Mulla olis kamerassa vaikka kuinka paljon käyttämättömiä kuvia, mutta mua ei nyt innosta postailla niitä tänne. Heittelin nyt vaan nuo retricakuvat tuohon, koska musta ne on kivoja. Huomenna meen Aapolle yöks ja lauantaina mennää sitten purnuun, koska se aukee vihdoinki! Mun on tottakai pakko raahata sinne kamera mukaan ja ottaa paljon kuvia ja videota, ne näätte sitten joskus kun selviän sieltä taikalandiasta kotiin.

Kauniita unia ihanaiset♥

♥ VUOSI ♥

Niin ne kuukaudet vaan vierähti ja meillä tuli Jonen kanssa vuosi täyteen lauantaina eli 11.1-14. 

Tähän vuoteen on mahtunu älyttömän paljon kaikkea, kuten riitoja, väärinkäsityksiä ja mielenpahoittamisia. Nuo kaikki kuitenkin väistyvät sivuun kun aletaan luettelemaan kaikkia hyviä ja ihania hetkiä, joita tähän meidän yhteiseen vuoteen on mahtunut enemmän kuin voi sanoin kuvailla. Tämä tosiaankin on ollut elämäni paras vuosi, ja seuraavasta vuodesta on tultava ainakin yhtä ihana.

Jone on mulle rakkainta maailmassa ja se on omalla tavallaan myös mun paraskaveri, vaikka myöskin samalla poikaystävä. Voin kertoa Jonelle ihan mitä vaan, ja niin se mun mielestä kuuluu mennäkkin. Ei suhde vaan voi toimia, jos ei ole sitä luottoa, että voi kertoa kaikesta, ei se vaan toimi.

Rakastan tota ihmistä oikeesti niin paljon, etten voi mitenkään sitä näyttää, en sanoilla enkä teoilla.

Nyt kuitenkin siihen, mitä mä lupasin tässä postauksessa kertoa, eli miten me vietettiin tätä meidän vuosipäivää.

Jone ei aikasemmin suostunu kertomaan mulle mitään, mutta tiistaina se sitten paljasti mulle, että me mennään Helsinkiin. Menin sitten perjantaina Jonelle yöksi ja lauantaina lähettiin yhden jälkeen linkalla Helsinkiin. Se matka on aina yhtä perseestä istua linkassa kolme tuntia putkeen pääsemättä välillä kävelemään. No mataka meni kuitenkin musiikkia kuunnellessa, koska inhoan missä tahansa liikkuvassa ajoneuvossa nukkumista.

Oltiin kai joskus neljän jälkeen Helsingissä ja Jonen siskot tuli meitä vastaan, koska oltiin sinne menossa. Käytiin ensin kaupassa ja sitten mentiin Jonen siskoille. Jonkun aikaa oltiin siellä vaan möllimässä, ennenkuin lähdettiin syömään. Alkuperäinen tarkotus oli, että mennään Lemon Grassiin syömään, mutta siellä oli niin hullut jonot, että päädyttiin sitten Rossoon. Sielläkin oli kyllä paljon porukkaa, mutta hyvin me sinne sekaan mahduttiin.

Tilattiin sitten ruuat ja mä otin broileripastan, koska se kuulosti ihan älyttömän hyvältä ja sitä se kyllä olikin. Jone otti lihapullapastan, ja sekin näytti tosi hyvältä mutta kana vie. Annos ei näyttäny kovin isolta, mutta sitä se kyllä oli, koska syötyäni tuntui, että olisin voinut vieriä sieltä ravintolasta pois. Jone oli kokoajan ihan yltiösiirappinen ja sanoinki sille, että lopeta jo ko tuo ei sovi sulle. Okei, kyllä mäkin vähän innostuin söpöilemään, mutta tosi vähäiseksi sekin kyllä jäi.

Ainiin, ennekö saatiin meijän ruuat niin Jone kysyi multa jotain, että mitä mieltä mä oon tästä meijän jutusta tai jotain sen suuntasta, mutta se alotti sen jotenki tosi pelottavasti, silleein ''Jenna.. mä haluun kysyy sulta yhtä juttua..'' Ai saatana että mä säikähin :D Mutta onneks se olikin vaan tommonen pikkujuttu, minkä se kysy. 

Kun oltiin syöty, lähdettiin kävelemään takaisin Jonen siskoille ja meillä oli aluksi hieman pohtimista siinä, että minnepäin lähdetään, että päästään takaisin. Löydettiin kuitenkin sitten oikea reitti ja päästiin takaisin sisälle lämpöiseen, ulkona oli silloin jo varmaan yli kymmenen astetta pakkasta.

Jonen siskot oli ostanu meille skumppapullon, ja juotiin se sitten siinä yhessä. Se oli tosi hyvää, mutta haisi ihan oksennukselta, tai ainakin mun nenään. Loppuilta lauleskeltiin karaokeversiona biisejä, katottiin muumeja sekä kaikkia hauskoja videoita, sekä syötiin sipsejä. Meijän tarkotus oli valvoa tosi pitkään, mutta mua ja Jonea alko väsyttää niin paljon, että päädyttiin joskus kahen jälkeen jo nukkumaan.

Aamu meni vähän pitkäksi myös ja herättiin joskus kahentoista jälkeen ja vaan makoiltiin siinä sängyssä. Ei puhuttu mitään, vaan makoiltiin ja hymyiltiin. Se oli omalla tavallaan jotenkin siistiä, koska niin ei oo ikinä tapahtunu. Noustiin sitten ylös ja lähdettiin käymään kaupassa ostamassa mehua. Tehtiin Jonen kanssa yhessä aamupalaa sen siskoille ja meille itellemme. Oli muuten tosi hyviä kananmunasämpylöitä, nam! Ei hirveästi muuta ehditty tekemään, kun meijän piti jo lähteä linkalle, koska haluttiin olla kuitenkin ihmisten aikaan täällä käpykylässä. Mentiin metrolla Kamppiin ja siinä sitten sanottiin heipat ja annettiin halit Jonen siskoille ja hypättiin linkkaan.

Tää meijän vuosipäivä tuskin kenenkään mielestä oli kovin 'romanttinen' tai söpö, mutta mulle se merkkas niin paljon ja se oli täydellinen just näin. Kiitos kulta, mä rakastan sua♥ Tiiän että luet tätä kumminki! Tää oli paras päivä mun elämässä pitkään aikaan, oot ihanin♥

Mä & Jone #3

Nyt tulee viimeinen osa postaussarjasta Mä & Jone, ensimmäisen ja toisen osan pääset lukemaan tästä ja tästä! Ensiviikolla tulee postaus siitä, kuinka vietettiin Jonen kanssa meijän ekaa vuosipäivää, luultavasti joskus alkuviikosta.

Viime postauksessa taisin jäädä koulujen alkuun, joten jatkan samasta kohdasta. Elokuulta mun kalenteri on lähes täynnä Jonen nimeä, eli joko se oli meillä tai mä niillä. Elokuussa myös makoiltiin urkilla Jonen ja parin muun kanssa nauttimassa vikoista kesäpäivistä, ja tuli kyllä naurettua ihan liikaa. Kuukaudet vieri oikeesti ihan älyttömällä vauhilla, tuntui kuin vasta olisi ollu huhtikuu. Yhdessä oloa oli takana jo huimat seittemän kuukautta, olihan sekin jo aika hyvin.

Syyskuussa sain Jonelta aivan älyttömästi tukea silloin, kun Pilli lähti. Tuli tuosta mieleen, että vaikka Jone ei tykkää hevosista yhtään oli se silti mun mukana pari kertaa tallilla ja ystävystyi pikkuisen Brimaponin kanssa ja sanoi sitä parhaaksi ystäväkseen :D

Nyt mun on taas pakko tunkea tähän tsätti, koska musta tää oli jotenki ylisöpö,

Jone: Jos mä öisin supelllmies voisin lentää sinne ja pelastaa sut :3 Mut en oo :(
Mä: oot sä mun supermies :)<3
Jone: M i ? :3 eimul oo supervoimii :(
Mä: on sulla :)
Jone: Jaa mitä ;o
Mä: en kerro :)
Jone: Kerro nyt!! Mua kiinnostaa tietää ;:(
Mä: oot vaa tollai supermies:)  
Jone: Ilman supervoimia ei voi olla supermies :(
Mä: voipas(:
Jone: No ei voi !! Supermies saa nimen siitä koska silla on SUPERvoimat =[
Mä: kyllä voi! koska jos on vaa niin SUPER ni sit on supermies :)
Jone: Tuo ei kuulostanu loogiselt ;o
Mä: se onki blodin logiikkaa :)
Jone: Sillonha mun pitäs ymmärtää sitä !      
Mä: nii pitäs :)
Jone: Mulla on kyllä sen sijaa taikavoimii :)

En tiiä yhtään mikä juttu toi nyt taas oli, mutta sen siitä saa kun kaksi blondia yhdistää. 

  

Mä en muuten tiiä että mistä se johtuu, mutta meistä ei oo yhtäkään kunnollista pusukuvaa, koska molemmat näyttää niissä ihan urpoilta. Tää alla oleva kuva ehkä kertoo jotain tästä, koska siinä on melkein kaikki pusukuvat, mitä meistä on. 

Jotenki tuntuu hassulta lukea noita meijän kesksusteluja joskus ihan alkuajoilta, ko oltiin toisillemme vielä niin ihania; ''kulta oot nii ihana ja parasta maailmas ja tapan itteni jos sulle käy jotain ym'' u know. Nytten noi keskustelut on jotain niin erilaista, kun vertaa vaikka helmikuuhun. Ei me enään tollein ''söpöillä'', koska se on molempien mielestä harvinaisen ärsyttävää ja muutenkin tosi siirappista. Mun mielestä paljon parempi näin, kuin että kokoajan ollaan lässyttämässä ja pussailemassa, ei se jotenkin vaan musta sovi meille kummallekkaan. Kyllähän mekin niiko osotetaan rakkautta, mutta jotenkin musta tuntuu, että ollaan niin paljon erilaisia kuin muut. Tai entiiä, ehkä me vaan ollaan outoja tai jotain :D

Oltiin Jonen kanssa välillä sen äidillä Lahdessa, ja käytiin syksyllä myös mun serkkuja moiksimassa Heinolassa. Oon oikeesti raahannu Jonen mukaa lähes joka paikkaa ja varmaan melkein kaikki mun lähisukulaiset on nähnyt Jonen ja tuntee sen jotenkin. Hyppään taas aiheesta toiseen, mutta Jone on opettanut myt myös soittamaan rumpuja, koska oon aina halunnu oppia. Jone on muutenkin ihan tajuttoman musikaalinen, se osaa soittaa pianoa, bassoa, rumpuja, kitaraa ja varmaan mitä vaan soitinta, minkä sen eteen pamauttaa.

Joulukuussa oltiin taas Jonen kanssa Vaasassa, ja juhlittiin Hennan ylppäreitä, kateltiin lasten leffoja ja käytiin pulkkamäessä. Joululomallakin oltiin jonkinverran yhdessä, mutta joulunaikaan ei nähty neljään päivään ja melkein kuolin ikävästä. Uusivuosi vieteltiin myös yhdessä, ja vuosipäivä tuli kokoajan lähemmäksi. Nyt siihen on enään kaksi päivää, hurjaa! Tuntuu jotenkin hassulta, että ihan pian vuosi sitten alkoin seurustella maailman ihanimman ihmisen kanssa, ihan kuin siitä olisi vasta muutama kuukausi. Aika todellakin menee ihan hullun nopeesti.

Mutta palaillaan tämän Jone aiheen merkeissä ensiviikon alussa, joten pysykää kuulolla, heipsun!