Mä haluun pois

Ensinnäkin pyydän taas kerran anteeksi sitä, etten ole pitkään aikaan kirjoitellut. Ei vaan ole ollut mitään inspiraatiota postauksiin, kuvaamiseen tai kirjoitteluun. Yritän nyt taas aktivoitua, ja suunnitteilla onkin muutaman kuvapostauksen sarja, joiden aihe on tavarat, esineet, asiat ja ihmiset joista pidän. Alan kuvailla niitä varmaankin tällä viikolla, joten ensimmäinen osa on valmis varmaankin ensi viikolla. Toivottavasti jotain kiinnostaa lueskella ja katsella niitä.

Oon jo pitkään miettinyt, että haluan pois Hartolasta. Tää paikka kuolee käsiin, eikä täällä ole mitään, paitsi kaverit ja talli. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän alkaa ahdistaa. En tykkää tästä paikasta, kaikki lopettaa täältä, jokainen tuntee toisensa, eikä täällä voi tehdä mitään ilman, että koko kylä siitä saisi tietää. Ahdistaa. Vituttaa. Päässä pyörii miljoonia ajatuksia. Mun pää räjähtää. Haluan pois.. Lahteen. Heti. Hartolassa olen kyllä tutustunut ihaniin ihmisiin, joista en haluaisi ikinä luopua. Täällä on niin paljon aidompia ihmisiä, kuin vaikka Heinolassa. Tämä on toki vain mun mielipide, enkä tahdo loukata sillä ketään. Mutta vaikka tämä paikka onkin aina sydämmessäni ihmisten takia, niin en tykkää asua täällä. Joskus on päiviä, jolloin viihdyn täällä, mutta nekin alkavat olla todella harvassa.

Mä en tiedä miksi juuri Lahteen, mutta sinne mä haluan ja äkkiä. Hartola kuolee, täällä ahdistaa. En tahtoisi jättää kavereita, ystäviä ja ihania ihmisiä joihin tämän paikan ansiosta olen tutustunut, mutta ahdistaa liikaa. Itse en tietenkään voi päättää missä asun, mutta toivon, että voisin muutta täältä pois. Ääh.. sormet luistaa näppäimistöllä aivan itsekseen. Ajatuksen liukuvat näytölle. Jankkaan samaa asiaa. Pää räjähtää. Sanoin sen jo. Ahdistus vain kasvaa, ja sen mukana suuri vitutus. Kaikkia ajatuksia en osaa edes pukea sanoiksi, mutta asia taisi tulla jo kaikille selväksi. Täältä on lopettanut lyhyen ajan sisällä monta paikkaa, ja kokoajan lopettaa enemmän ja enemmän. Mitä helvettiä?

Nyt päässä pyörii enään pois, pois, pois.. Äkkiä. Vaikka en ole mistään saanut yhtä hyviä ystäviä, kuin täältä, ja tekisi todella pahaa lähteä, niin haluan silti lähteä. En kauas, mutta pois. Ottaa päähän niin paljon. Teksti alkaa kohta taas pomppimaan, ajatuksen solmussa. Ei tästä tule nyt mitään, liian sekavaa. Häiritsee. Joo, mä lopettelen tän kirjoittamisen, etten saa kaikkien muidenkin aivoja väärinpäin ja ajatuksia rullalle sekä putkeen. Oon loman tarpeessa.

Tää kirjoittaminen rentouttaa. Kaikki ajatukset tulivat näytölle. Päässä lyö enään tyhjää. Ahdistaa silti. Rakastan tätä kirjoittamista. On hiljaista. Pää räjähtää. Joten heippa!