Mietteitä ystävyydestä

VAROITUS! Jos ei kiinnosta lukea mun turhia stooreja omista kokemuksistani ystävyyden kannalta, niin jätä lukematta, okei?

Olen tässä parin päivän aikana miettinyt, mitä on aito ystävyys ja minkälaista se on? Ei sillä, että mulla ois menny välit poikki jonkun kaverin kanssa, mutta tuntuu vain, että suurin osa "kavereista" vain käväisi elämässäni. Kesäloman aikana kavereistani putosi pois monta ihmistä, jonka takia olenkin alkanut tätä asiaa miettimään.

 Ystävyys, mitä se oikeasti merkitsee? Mulle ystävyys merkitsee ainakin luottamusta, pitkä aikaista kaveruutta, josta pikkuhiljaa kehkeytyy vahva ystävyys, joka ei helposti häviä. Mulle on niin moni vannonut, että ollaan aina parhaita kavereita, eikä meillä mene ikinä välit poikki, vaan kuinkas kävikään? On vaikeaa enään luottaa keneenkään, kun tuntuu, että ketään ei kiinnosta, ja kaikki vain käväisevät elämässäni, ovat ohikulkumatkalla. Joskus pari vuotta sitten, mulla oli kavereita vaikka muille jakaa, olin kaikkien kanssa hyvissä väleissä ja mulla oli monta "parasta kaveria", mutta nyt mulla on enään muutama hyvä ystävä, mutta mihin ne kaverit sitten jäikään? Kuutosluokan keväällä, ja seiskaluokan syksyllä, oon tosiaankin tajunnu, mitä se aito ystävyys on. Mut on niin moni jättänyt, ei pidä enään mitään yhteyttä, ellei ne siitä itse hyödy. Onko se oikeasti jotain helvetin ystävyyttä?

 Joo kyllä mä tiedän, että se johtuu osittain myös musta, ettei mulla ole kuin muutama ystävä, ja ne muutamat ystävät todellakin merkkaavat mulle todella paljon <3 Tiedän, mä olen mitä olen, sanon usein ennenkuin ajattelen, ja teen paljon muutakin, mitä ei pitäis.. Mutta ne harvat ystävät, mitä mulla oikeesti on, tuntevat mut paremmin kuin kukaan muu, ja ymmärtävät mua aina, joka asiassa. Nää ystävät on mulle niin helvetin tärkeitä, enkä haluu ikinä menettää niitä, ilman niitä mun elämä ois täyttä helvettiä, enkä tiiä miten selviäisin enään mistään. Mun ystävät jaksaa mua aina, vaikka oisin kuin vittumainen, tukee mua jos mulla menee huonosti, auttaa mua kaikessa, eikä feidaa mua parin viikon kaveruuden jälkeen. Mun luottamusta on aika vaikea voittaa, ja tän kovan kuoren alla on oikeasti herkkä ja pieni ihminen, joka ei todellakaan kestä sitä kaikkea paskaa, mitä mun niskaan välillä heitetään. 

 Oon oikeesti tosi kiitollinen teille, jotka mua oikeesti jaksaa, oon sitte minkälainen vaa, ootte nähny myös mun todella huonot puolet, mutta jaksatte silti katella mua päivästä toiseen. Ootte auttanu mua jaksamaan ihan hirveen monissa asioissa, joissa mun ois välillä tehny mieli vaan antaa olla, ja luovuttaa. Tässä nyt on tullut jauhettua tätä samaa asiaa aika paljon, mutta en vaan tiedä miten mun elämä ois menny, jos ne jotka nyt kuuluvat mun elämään, eivät koskaan olisivatkaan kuuluneet siihen. Sitä en osaa edes ajatella, enkä siitä siis viitsi edes kirjoittaa, koska en siitä kuitenkaan osaisi kirjoittaa. Tääkin teksti pomppii jo ihan tarpeeksi, jotkut kohdat oli oikeasti vaikea kirjoittaa, mutta kun sain asiat sisältäni ulos, teksti alkoi luistaa helposti. 

Tähän väliin pari biisiä

http://www.youtube.com/watch?v=pBy2TK3IOag

http://www.youtube.com/watch?v=6hxulwbNNQs 

http://www.youtube.com/watch?v=wMiq4ODF-Kk

Mä ja mun frendit ollaa oikeesti jotain niin pimeetä porukkaa, ettei kaikilla oikein jaksa ymmärrys riittää, mutta pääasia, että me ymmärretään toisiaamme. En pysty kuvittelemaan elämää ilman mun hulluja ystäviäni, joita ilman mä oisin varmaan kuollu jo ajat sitte. Kiitos tästä, ja myös siitä, että ootte monta kertaa pelastanu yhestä jos toisestaki tilanteesta :D En ala nyt tässä kaikkea kertoilemaan, mutta jokainen saa ihan omassa pienessä mielessään arvailla.. En kirjoita tästä aiheesta tällä kertaa enempää, ennekuin koko teksti menee aivain sekavaksi.

Inka, Tessa, Aino, Peter, Joona, Robert ja muutama muu, te ootte mulle jtn niin korvaamatonta! <3