Huomenna on jouluaatto, joten huomenna aukeaa myös tämän kalenterin viimeinen luukku. Tänään haluan kuitenkin vielä kertoa yhdestä mun parhaasta ystävästä. Tämä on jatkoa tuolle parasystävä -postaussarjalle ja tämä on sen neljäs osa. Tässä luukussa kerron ihmisestä, joka on mulle kuin pikkusisko.
Tämä ihminen tottelee nimeä Sari. Hänet oon tuntenu vasta muutaman vuoden, mutta silti Sari on yks mun elämän tärkeimmistä ja rakkaimmista ihmisistä. Tutustuttiin Sarin kanssa tallilla, kun satuttiin olemaan siellä kahestaan. Aluksi ei oltu kovin paljoa tekemisissä, mutta jossain vaiheessa meistä tuli läheisempiä ja alettiin nähdä useammin. Sari on mulle kuin pikkusisko ja saatan välillä vaikuttaa vähän ylisuojelevalta, mutta haluun vaan tietää että hänellä on kaikki hyvin. Sari kun sattuu olemaan luonteeltaan vähän yllytyshullu, joka aivan varmasti tekee sen, mitä kukaan ei usko hänen uskaltavan.
Sari on sellanen hönö, kenestä ei voi olla tykkäämättä. Ihan sama kuinka huono päivä on, niin tää blondi saa aina paremmalle tuulelle ihan vaan olemalla olemassa. Sarin kanssa ei voi koskaan olla tylsää hetkeä, koska tää penaalin tylsin yksilö keksii aina jotain tosi älyvapaata tekemistä. Sarin seurassa saa usein pyöritellä päätään ja miettiä, että mitähän helvettiä nyt taas. Mä oon kuitenkin melkein aina mukana näissä 'hyvissä ideoissa', vähintään sitten sen takia, ettei tuo apina joudu yksinään vaikeuksiin.
Sari on sellainen ihminen, joka täytyy aina välillä palauttaa maan pinnalle, kun ei se hönö aina tajua mitä on tekemässä. Ei siinä, osaa Sarb olla ihan fiksukin, jos hän vaan viitsii. Toisaalta toi Sarin 'ajattelemattomuus' on tuonut meille monia mahtavia muistoja, koska mun on pakko lähteä ton idiootin typeriin ideoihin mukaan.
Ja siis enhän mä ole tyhmä, en vaan haluu että Sari nolaa yksin itsensä ;)
Sarin kanssa ollaan esimerkiksi kävelty keskellä yötä nelostietä pitkin jiipeeseen ostamaan sipsejä, vaikka oltaisiin yhtä hyvin voitu mennä detsillä. Mieleen muistuu hyvin myös se, kun viimekesänä yritettiin lähteä polkupyörällä kolmen aikaan yöllä Krouvin lavalle kattomaan Neljänsuoraa, vaikka ei meillä olisi edes ikä riittänyt. Joku fiksumpi kuitenkin keskeytti meijän matkan. Aamutalliin on myös kiva mennä yhden tunnin yöunilla, kun meillä ilmeisesti oli jotain fiksumpaa tekemistä koko yö, kuin nukkua. Ollaan Sarbsin kanssa myös true heppatyttöjä, koska meijän tallireissut menee yleensä siihen, että istutaan koko päivä tallin pihassa jauhamassa paskaa ja juomassa kahvia. Sari saa kaikki aina piristymään, koska hän ei kyllä aina mieti mitä sanoo tai selittää ja yleensä niistä ei saa mitään selkoa. Yhtenä esimerkkinä meijän insideläppä, MUTTAKUN POJAT! Mutta ei siitä sitten sen enempää. Sari ei myöskään ole kovin hyvä avaamaan ovia..
Sarin kanssa jokainen hetki on ollut omalla tavallaan niin ikimuistoinen, ettei sitä oikeastaan voi selittää. Myös Sarbsin kiukkuhetket, koska välillä tää neiti raivoaa niin pienistä asioista, että ostaan jälkeenpäin niille myös nauraa. Ainiin, melkein unohin että Sari on myös mörkö, eikä voi istua, koska möröt vaan liitää. Oli myös ehkä hieman turhauttavaa opettaa Saria lautailemaan, kun muija huutaa mulle takas, että oo hiljaa tai en tee mitään. Niin tosiaan, on itsemurha lähteä Sarin kyytiin mopolla, koska tää muija ajaa ko sekopää. Esimerkkinä kerran oltiin menossa Sysmään ja yhtäkkiä Sari alkaa tyyliin pyöriä ympyrää detsin päällä, josta hetki eteenpäin deetee vaan hyytyy. Siinä sitten mietittiin että mikävittu siihen tuli ja sitten puolentunnin jälkeen tajutaan, että Sari löi sammutusnapin pohjaan. Peltojen läpi on myös mukava ajella, vaikka vieressä menee tiekin.
Kuitenkin, Sari on kokonaisuudessaan ihan mahtava ihminen, enkä kadu hetkeäkään, että tutustuttiin. Sarille voi kertoa ihan kaiken, eikä hän varmasti kerro eteenpäin. Sari myös huomaa heti, jos kaikki ei ole hyvin ja tulee vaikka keskellä yötä lyömään, jos hänelle ei heti kerro mikä mättää. Ja vaikka Sari onkin välillä vähän idiootti, niin kyllä sillä silti vielä muutama aivosolu on jäljellä ja sydäntä sitäkin enemmän. Tää ihminen ei ikinä jättäis kavereitaan pulaan, ei vaikka joutuisi ite vaikeuksiin. Sari ymmärtää mua tosi hyvin ja osaa oikeastaan aina auttaakin, edes jollain pienellä tavalla. Sekin merkkaa mulle tosi paljon. En ehkä muista kovin usein sanoa, kuinka paljon mä tästä ihmisestä välitän ja sen haluan osittain korjata tällä tekstillä. Sari on mulle oikeasti yhtä rakas, kuin mun omat siskot. Mä en ikinä antais itelleni anteeks, jos tälle ihmiselle sattuis jotain sen takia, etten oo pitäny siitä tarpeeks hyvää huolta.
Minun rakas prinsessa♥
